maanantai 2. maaliskuuta 2015

Vihreää valoa

Onko yliopiston käppänen kierrätys alkanut nyppiä? Oletko pistänyt merkille luentovierailijoiden Rovaniemelle lennättämisen? Ympäristöasioiden epäkohdat on huomioitu myös yliopiston hallinnossa, ja luvassa on vihreämpiä niittyjä – kerrankin aidan tällä puolen.
 
Kestävä kehitys komeilee kyllä Lapin yliopiston strategisten painoalojen joukossa, mutta myös käytännön toimenpiteisiin ollaan ryhtymässä. Vuoden 2015 toimintasuunnitelmaan on kirjattu päätös yliopiston ympäristösuunnitelman laatimisesta ja sitä varten perustettavan työryhmän kokoamisesta. Lisäksi vuoden 2017 puoleen väliin mennessä tavoitteena on WWF:n Green Officen mukainen sertifiointi. Green Office on WWF:n käytännönläheinen ympäristöohjelma, johon sitoutunut toimisto, järjestö tai instituutti laatii itse itselleen ympäristöohjelman. Ohjelman toteutumisesta raportoidaan WWF:lle, joka tarjoaa myös paljon materiaalia tavoitteiden saavuttamiseksi. Ohjelmalla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä huomioimalla ympäristöseikat mm. energiankulutuksessa, hankinnoissa ja kierrätyksessä.
 

Lapin yliopiston ympäristösuunnitelmaa lähtee ajamaan infrastruktuuripalvelut. Tietohallintojohtaja Manu Pajuluoma tarkentaa, ettei itse Green Office -sertifikaattiin olla sitouduttu, vaan sen mukaisen ympäristöohjelman toteuttamiseen. ”Green Office on hyvä, olemassa oleva järjestelmä, eli ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan”, hän jatkaa. Ongelmaksi nousee kuitenkin hinta – Lapin yliopiston kokoiselle instituutille titteli tulisi maksamaan aloitusvuoden jälkeen 7800 euroa vuodessa. Aika suolainen hinta ulkopuolisen tahon sertifikoinnista. ”Tavoitteena on kuitenkin oman toiminnan kehittäminen”, Pajuluoma toteaa. Nousee kysymys ulkoa ohjautuvuuden merkityksestä. Toisaalta jatkuva seuranta ja raportointi ulkopuoliselle taholle lisää varmuutta siitä, että ohjelma otetaan tosissaan, eikä se jää pelkäksi sanahelinäksi. Pajuluoma ei kuitenkaan näe, että ohjelmaa kannattaisi huvikseen tehdä: ”Kun homma alotetaan, niin tehdään se myös kunnolla.”
Juurikin tämän kunnolla tekemisen takia ohjelman suunnittelua ei ole vielä käynnistetty. Paluumuutto F-siipeen työllistää koko hankinta- ja tilapalveluiden väen, eikä resursseja todelliselle projektin käynnistämiselle tällä hetkellä ole. ”Tällä hetkellä meillä on todella tiukka työtahti, mutta ajatukset lähtevät rakentumaan ensisyksynä.”, Pajuluoma toteaa. Hän painottaa, että työryhmään valitaan henkilöitä, joiden arvot kohtaavat ja jotka ovat sitoutuneita tehtäväänsä. Myös opiskelijat otetaan projektiin mukaan, jotta ohjelmassa huomioitaisiin mahdollisimman hyvin kaikkien osapuolten tarpeet.
 
 
Siihen, mitä ympäristöohjelma käytännössä tulisi sisältämään, Pajuluoma ei vielä osaa ottaa kantaa. Ensin on tehtävä nykytila-analyysi, jonka pohjalta epäkohtia lähdetään korjaamaan. Sen verran hän kuitenkin osaa sanoa, ettei kyse ole pelkästä pahvikupeista luopumisesta. Työturvallisuuden ja -terveyden edelle energiatehokkuus ei silti saa mennä: ”Sähkön säästämisen vuoksi ei ilmastointilaitteita oteta pois päältä.”
 
Syksyä odotellessa voi kuitenkin miettiä, millaisia parannusehdotuksia ympäristön huomioimiseen itsellä on. Kemijoen Krotti varmistaa, että tieto välittyy työryhmälle sen käynnistyessä. Siihen saakka banaaninkuoria täytyy kuitenkin kuskata toisaalle.
 
Lisää tietoja Green Officesta, Lapin yliopiston strategisesta profiilista ja toimintasuunnitelmasta:
 
Kuvat: © Sonja Sinisalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti